Hukun vaikka uin

miksen minä voi olla kuin muut. ei mitään syömisongelmia eikä pahaa oloa. ei ikuista ahdistusta mikä ei hellitä hetkeksikään.

en minä voi edes syödä enää mitään. oksennan kaiken. olen läski.

en voi luottaa enää keneenkään. yhteen kun luotin niin nyt tietää kaikki.

tänään minä melkein hyppäsin junan eteen

alakulo on seurana haikeuden

olen pitänyt taukoa. hengissä minä olen vielä, ihme. elokuun alussa asuin enollani ja roikuin jo parvekkeelta, kun äänet päässäni hiljenivät. ne ajattelivat etten minä perääntyisi, mutta minä peräännyin. tässä minä vielä olen, vaikken haluaisi.

minulla ei ole ketään.
en jaksa kuunnella sitä joka minulle puhuu. joka käskee minun kuolla ja mädäntyä koska sen ansaitsen. tiedän että ansaitsen sen. minä olen kaikille pelkkä taakka. rasite. en ota apua vastaan mutta sitten itken välitunneilla. miksi minä enää edes olen täällä. olisi niin paljon parempi toisaalla.

minä ajattelin karata. lähtisin aamulla kouluun mutten menisikään kouluun vaan junalle. lähtisin jonnekin kauas, vaikka joensuuhun tai turkuun tai mihin vaan mistä minua ei löydettäisi. pakoilisin kunnes kuolisin. se olisi minulle oikein. minusta päästäisiin vihdoin eroon.

perhe kai hajoaa, taas.

miksi minä olen olemassa, miksen vain katoa kuin savu siniselle taivaalle

sä oot taivaanrannanmaalari

sul on hommat levällään

tänään minä kävelin kohti auringonlaskua, itkin suruani

sitten päätin näyttää niin hullunkuriselta että nauratti

minä lauloin rakkauslaulua koirilleni ja istuin laiturilla ja läiskyttelin jalkoja veteen

tajusin että minä olen rakastunut palavasti

tulin kotiin ja riemuni oli tiessään. pakenin huoneeseeni ja romahdin ja itkin 

olin kuivunut kämmekkä

toivoin ettei kukaan nää

sitten itkin ja itkin ja romahdin

niin kuin vain elävät voi

minua niin pelottaa

lähden huomenna ystävän luo, en pääse ehkä kirjoittamaan tänne ellen tee sitä salaa. en ehkä kestä olla koko ajan niin iloinen ja niin pirteä ja niin kiltti. en jaksa enkä halua. mutta minun on pakko.

toivottavasti selviän tämän viikon yli.

tienviitat on käännetty väärään suuntaan

ei ilman sua ei oo mitään

on ollut juhlahumua. eilen oli prometheus-juhlat, ihmisiä ja ruokaa ja lahjoja. oli pelottavaa olla keskipisteenä. mutta minä myös hymyilin. ihmiset olivat ihan ystävällisiä, annika piti minua kädestä kun pelotti.

en voi olla rakastunut, en vaan voi, en voi. ihmiseen joka asuu kaukana ja on kaiken lisäksi parisuhteessa ei voi rakastua. en saa.

mutta kun se on niin kaunis. ja kiltti.
en saa, en saa, en saa rakastua

tänään tuli taas paniikkikohtaus
en saanut henkeä mutta sitten puhuin ystävien kanssa ja sain taas hengitettyä
viiltelin kylkeäni, halusin verta

kaikki pimenee ympäriltämme, on vain me ja meidän sydämemme

mun päivistäni aurinko jäi pois

en halua elää. en halua nähdä mitä on huomisessa tai mitä tapahtuu vuoden päästä. haluan lopettaa kaiken nyt vielä kun voin.
tunnen kuoleman läsnäolon koko ajan. se haluaa minut pois täältä, ja minä haluan antautua. minä haluan vihdoin luovuttaa. olenhan yrittänyt jo niin kauan.

värisen. kuulen veren humisevan korvissani, kuinka se kiehuu. kuinka minun sydämeni lyö, kuinka lujaa se lyökään. miksei se vain pysähdy. kaikilla olisi niin mukavampaa.

kuormitan ihmisiä. olen vain taakka. yritän olla valittamatta, mutta heikoimmillani tiedän että tarvitsen huomiota. silloin minun on taas pakko sanoa jotain. vaikken haluaisi.
taas muutama veripisara valuu kylkeäni pitkin. rankaisen itseäni, mitäs olet noin heiveröinen. olit ennen rohkeampi. ennen et kertonut kellekään. sitten romahdit.

pieni viisas kiltti tyttö romahti.

yritin vain piilottaa kaiken pahan

sul on kaikki melankolian riemut

hyvää musaa ja lentäviä lauseita

olen ontto. tyhjä, minussa ei ole enää mitään. en tunne mitään. jos onnistun tuntemaan, tunnen loputonta surua. se ei lähde pois. se ei helpota. se on osa minua.

ihmiset oppisivat elämään sen asian kanssa ettei minua enää ole

ehkä he ymmärtäisivät että näin on parempi

että minulla on nyt paljon helpompaa

että mikään ei ole tuskallisempaa kuin yrittää elää tässä maailmassa

tarvitsen oman paikkani, eikä se ole täällä

miksi aamu sarastaa vaikkei kukaan halua huomisen tulevan

kaikki katoaa aikanaan

tuntuu koko ajan että joku seuraa. kun käännän katseeni siellä onkin joku. kun käännän sen taas, edessänikin on joku. minua vainotaan.

kävin kaverin kanssa piknikillä. ihan kivaa. ahdisti silti. oltiin julkisella, suositulla paikalla, olin selin ohikulkeviin ihmisiin ja se oli tosi pelottavaa. vilkuilin koko ajan taakseni ja kaveri ihmetteli mikä vaivaa. en minä voi sille mitään mutta kun pelottaa

minä niin pelkään suuria joukkoja ihmisiä. siellä on aina joku paha joukossa, enkä minä näe sitä. inhoan festareita. inhoan tapahtumia. inhoan mielenosoituksia. inhoan ihmismassoja. inhoan perjantairuuhkaa cittarissa.

mihin meillä on kiire kuolemaanko vai

riko minut rakkaani, riittää jo tää

tämä ahdistus vie minut mukanaan. se tuhoaa kaiken, aivan kaiken sisältäni enkä voi estää sitä. pelko on sen paras ystävä.

kuolen kuolen kuolen kuolen
kuinka lähellä tänään olikaan, etten solminut narua kaulaani. tai hypännyt järveen, sehän on tuossa vieressä. haluan pois.

vanhemmat lähti alkuillasta baariin, eivätkä oo vieläkään tulleet takaisin. tuskin tulevat moneen tuntiin. minua niin pelottaa olla täällä, ihan yksin, ei mitään turvaa minä en selviä haluan kuolla

kuinka paljon tarvitaan insuliinia että kuolee

kuinka paljon ihmissielun täytyy kestää

tiedätkö hetken nimeltä hullun kaipuu

en kirjoittanut eilen kun ei ollut mitään kirjoitettavaa. eilen oli tyhjää. niin oli tänäänkin.

kun suru jatkuu liian pitkään sitä ei enää välillä edes huomaa. siihen niin tottuu.

sitten yllätät itsesi ajattelemasta tulevaisuutta ja ilahdut.

jos eläisin aikuiseksi asti minusta tulisi kapellimestari. johtaisin suuria puhallinorkestereita ja matkustelisin.

jos eläisin niin kauan niin tekisin niin.

on surullista että elämä on jo kuollut.

nukkuukohan tähdet koskaan

minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni

tänään on ollut leijuva olo. ei mukavalla tavalla, vaan tavalla, että pyörryttää ja lähden lentoon.
lentäisinpä. kauas pois täältä. enkä koskaan, en ikinä, palaisi. te saisitte miettiä, mihin minä hävisin.

"vasta eilenhän se oli tässä, mihin hittoon se nyt taas livahti"

sitten minä nauraisin teille.
tänään oli hellepäivä ja surupäivä ja haavepäivä. haaveet kuolemasta. haaveet kaiken loppumisesta.

päätin uuden tarinan päähenkilöiden nimet. Edla ja Roi ovat kauniit nimet ja ne alkavat kulkea kanssani ehkä seuraavan vuoden. tai puoli vuotta. tai ikuisesti. ehkä saisin niistä ystäväni.

minullahan on ystäviä. minulla on ihmisiä jotka auttaisivat heti jos pyytäisin. jotka halaisivat ja rohkaisisivat ja auttaisivat minut jaloilleni.
mutta kun en minä vain osaa, en halua. en halua kuormittaa ihmisiä joita olen kuormittanut jo aivan liikaa.
haluan vain pois.

peilikuvani näyttää niin loputtoman surulliselta. näytänkö minäkin?

emme jätä toisistamme mitään muille

en pysty ajattelemaan tulevaisuutta. ainoa ajatus minkä saan mieleeni on jos koskaan selviän sinne asti. en osaa kuvitella sitä. en osaa kuvitella että minulla olisi vielä jotakin. että voisin joskus olla onnellinen.

minä kyllä yritän parhaani.

tapasin tänään ystäviä leiriltä. tunsin iloa muutaman, ohimenevän hetken.

joutuuko kuollessa kokemaan kaikki elämänsä pahat hetket uudestaan?

kesä on kaikilla, myös ylpeytensä menettäneillä

mikään ei ole pahempaa kuin tunne että haluaa kuolla. lähteä pois täältä, ikuisiksi ajoiksi. se olisi parempaa kuin mikään muu mutta silti maailman kauhein asia.
en minä halua kieriä itsesäälissä. minä tiedän että on ihmisiä jotka jäisivät kaipaamaan. joilta ehkä pääsisi kyynel jos toinenkin. kyynel joka äkkiä pyyhittäisiin pois ja siirrettäisiin ajatukset muualle.

pakota minut muistamaan kuinka helppoa on puhua
pakota minut muistamaan kuinka helppoa on laulaa

elämällä ei ole merkitystä

mistä tiedän mikä on totta ja mikä vain kuvitelmaa

kukaan ei odota minua, miksi nousisin

pelko. vahvempi kuin mikään.
pelko siitä kun valot välkkyvät ennen kuin syttyvät kunnolla. se pimeä välkähdysten välillä on vaarallista. mitä vaan voi tapahtua. pimeässä voi tapahtua mitä vaan.

tänään olen esittänyt iloista ja itkenyt ahdistustani. en ole saanut mitään aikaiseksi mutta tehnyt kaikenlaista. tyhjä päivä, tyhjä pää. tyhjyydessä on pelko, mutta se osaa piiloutua. autiudessa voi huhuilla. turhaan. pelko nielee itsensä piiloon. entä jos huominen ei koskaan tule?

valo paljastaa kaiken, myös sen joka piti jo unohtaa

eikä mikään olisi tuottanut enää suurempaa tuskaa

vaatii suurta tahdonvoimaa olla hyppäämättä järveen.

tämä päivä oli turha. pyöräilin 25 kilometriä ja kuuntelin ultra brata ja surullista sydäntäni. pelkäsin huonettani kun ovi oli kiinni. yöllä kävin järven rannalla ja kuvasin. se oli kaunista, mutta vain hetken. aurinko laski ja minä jäin yksin. värisin ja sydämeni värisi. olin pieni heikko haavanlehti, haavoittuvainen kuin lintu. äidin pieni lintu sehän minä olin, kun minua rakastettiin vaan ei enää. en ole kenenkään lintu. en ole mitään.

kaislat huojuvat tuulessa, ennakoivat odottamatonta 

itse en koskaan uskalla puhua muusta kuin sähköjohdoista

Äiti kysyi eilen illalla, onko kaikki hyvin. onko ahdistanut. olenko viillellyt.
onneksi minä osaan valehdella. se on paras taitoni.

tänään oli ultra bra-päivä. matkalla mummolaan kuuntelin sitä ja lauloin äidin kanssa. silti puristava paha olo pysyi, ei se lähde mihinkään. villiviinin kohdalla aloin itkeä.

illalla kävelin metsässä. hymyilin vastaantulijalle ja sain hänet hymyilemään. pyyhin kyyneleet poskiltani, kuin kaikki olisi hyvin. se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön. ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla. elämän pitäisi mennä hyvin. koti ja perhe ja lemmikkejä ja ystäviä. asiat on hyvin, vaikken sitä ansaitse. anteeksi että voin huonosti. enhän minä saisi.

sydän hengähtää surullisesti, koittaa jaksaa hengittää.

pieni lintu laulaa puun latvassa, odottaa kai huomista jota ei koskaan tule

mutta tunnoton oon

aloitan tämän taas. maailman turhin blogi, päiväkirjani. ketään tuskin kiinnostaa, mutta ei se mitään. kirjoitan tätä vaikka vain itselleni.

sadetta, auringonpaistetta, metsää, sumua, scandinavian music groupia, koiria, viinirypäleitä, märkää ruohoa varpaiden välissä. jos osaisin olla onnellinen, olisin tänään ollut onnellinen.

kun kuuntelin smg:n vanhaa tuotantoa ja hölkkäsin koirat vierellä pururataa pitkin, koin pienen onnen tunteen. se oli ohimenevä, se kesti ehkä kymmenen sekuntia, mutta se silti oli. aurinko lämmitti hiuksia, tuli melkein kuuma.

hauskuus loppui siihen
                  epätoivo alkoi
                                  kuten joka ilta.


tummat pilvet vyöryvät kohti sitä jota ei enää ole