Hukun vaikka uin

miksen minä voi olla kuin muut. ei mitään syömisongelmia eikä pahaa oloa. ei ikuista ahdistusta mikä ei hellitä hetkeksikään.

en minä voi edes syödä enää mitään. oksennan kaiken. olen läski.

en voi luottaa enää keneenkään. yhteen kun luotin niin nyt tietää kaikki.

tänään minä melkein hyppäsin junan eteen

alakulo on seurana haikeuden

olen pitänyt taukoa. hengissä minä olen vielä, ihme. elokuun alussa asuin enollani ja roikuin jo parvekkeelta, kun äänet päässäni hiljenivät. ne ajattelivat etten minä perääntyisi, mutta minä peräännyin. tässä minä vielä olen, vaikken haluaisi.

minulla ei ole ketään.
en jaksa kuunnella sitä joka minulle puhuu. joka käskee minun kuolla ja mädäntyä koska sen ansaitsen. tiedän että ansaitsen sen. minä olen kaikille pelkkä taakka. rasite. en ota apua vastaan mutta sitten itken välitunneilla. miksi minä enää edes olen täällä. olisi niin paljon parempi toisaalla.

minä ajattelin karata. lähtisin aamulla kouluun mutten menisikään kouluun vaan junalle. lähtisin jonnekin kauas, vaikka joensuuhun tai turkuun tai mihin vaan mistä minua ei löydettäisi. pakoilisin kunnes kuolisin. se olisi minulle oikein. minusta päästäisiin vihdoin eroon.

perhe kai hajoaa, taas.

miksi minä olen olemassa, miksen vain katoa kuin savu siniselle taivaalle

sä oot taivaanrannanmaalari

sul on hommat levällään

tänään minä kävelin kohti auringonlaskua, itkin suruani

sitten päätin näyttää niin hullunkuriselta että nauratti

minä lauloin rakkauslaulua koirilleni ja istuin laiturilla ja läiskyttelin jalkoja veteen

tajusin että minä olen rakastunut palavasti

tulin kotiin ja riemuni oli tiessään. pakenin huoneeseeni ja romahdin ja itkin 

olin kuivunut kämmekkä

toivoin ettei kukaan nää

sitten itkin ja itkin ja romahdin

niin kuin vain elävät voi

minua niin pelottaa

lähden huomenna ystävän luo, en pääse ehkä kirjoittamaan tänne ellen tee sitä salaa. en ehkä kestä olla koko ajan niin iloinen ja niin pirteä ja niin kiltti. en jaksa enkä halua. mutta minun on pakko.

toivottavasti selviän tämän viikon yli.

tienviitat on käännetty väärään suuntaan

ei ilman sua ei oo mitään

on ollut juhlahumua. eilen oli prometheus-juhlat, ihmisiä ja ruokaa ja lahjoja. oli pelottavaa olla keskipisteenä. mutta minä myös hymyilin. ihmiset olivat ihan ystävällisiä, annika piti minua kädestä kun pelotti.

en voi olla rakastunut, en vaan voi, en voi. ihmiseen joka asuu kaukana ja on kaiken lisäksi parisuhteessa ei voi rakastua. en saa.

mutta kun se on niin kaunis. ja kiltti.
en saa, en saa, en saa rakastua

tänään tuli taas paniikkikohtaus
en saanut henkeä mutta sitten puhuin ystävien kanssa ja sain taas hengitettyä
viiltelin kylkeäni, halusin verta

kaikki pimenee ympäriltämme, on vain me ja meidän sydämemme

mun päivistäni aurinko jäi pois

en halua elää. en halua nähdä mitä on huomisessa tai mitä tapahtuu vuoden päästä. haluan lopettaa kaiken nyt vielä kun voin.
tunnen kuoleman läsnäolon koko ajan. se haluaa minut pois täältä, ja minä haluan antautua. minä haluan vihdoin luovuttaa. olenhan yrittänyt jo niin kauan.

värisen. kuulen veren humisevan korvissani, kuinka se kiehuu. kuinka minun sydämeni lyö, kuinka lujaa se lyökään. miksei se vain pysähdy. kaikilla olisi niin mukavampaa.

kuormitan ihmisiä. olen vain taakka. yritän olla valittamatta, mutta heikoimmillani tiedän että tarvitsen huomiota. silloin minun on taas pakko sanoa jotain. vaikken haluaisi.
taas muutama veripisara valuu kylkeäni pitkin. rankaisen itseäni, mitäs olet noin heiveröinen. olit ennen rohkeampi. ennen et kertonut kellekään. sitten romahdit.

pieni viisas kiltti tyttö romahti.

yritin vain piilottaa kaiken pahan

sul on kaikki melankolian riemut

hyvää musaa ja lentäviä lauseita

olen ontto. tyhjä, minussa ei ole enää mitään. en tunne mitään. jos onnistun tuntemaan, tunnen loputonta surua. se ei lähde pois. se ei helpota. se on osa minua.

ihmiset oppisivat elämään sen asian kanssa ettei minua enää ole

ehkä he ymmärtäisivät että näin on parempi

että minulla on nyt paljon helpompaa

että mikään ei ole tuskallisempaa kuin yrittää elää tässä maailmassa

tarvitsen oman paikkani, eikä se ole täällä

miksi aamu sarastaa vaikkei kukaan halua huomisen tulevan

kaikki katoaa aikanaan

tuntuu koko ajan että joku seuraa. kun käännän katseeni siellä onkin joku. kun käännän sen taas, edessänikin on joku. minua vainotaan.

kävin kaverin kanssa piknikillä. ihan kivaa. ahdisti silti. oltiin julkisella, suositulla paikalla, olin selin ohikulkeviin ihmisiin ja se oli tosi pelottavaa. vilkuilin koko ajan taakseni ja kaveri ihmetteli mikä vaivaa. en minä voi sille mitään mutta kun pelottaa

minä niin pelkään suuria joukkoja ihmisiä. siellä on aina joku paha joukossa, enkä minä näe sitä. inhoan festareita. inhoan tapahtumia. inhoan mielenosoituksia. inhoan ihmismassoja. inhoan perjantairuuhkaa cittarissa.

mihin meillä on kiire kuolemaanko vai