Hukun vaikka uin

miksen minä voi olla kuin muut. ei mitään syömisongelmia eikä pahaa oloa. ei ikuista ahdistusta mikä ei hellitä hetkeksikään.

en minä voi edes syödä enää mitään. oksennan kaiken. olen läski.

en voi luottaa enää keneenkään. yhteen kun luotin niin nyt tietää kaikki.

tänään minä melkein hyppäsin junan eteen

alakulo on seurana haikeuden

olen pitänyt taukoa. hengissä minä olen vielä, ihme. elokuun alussa asuin enollani ja roikuin jo parvekkeelta, kun äänet päässäni hiljenivät. ne ajattelivat etten minä perääntyisi, mutta minä peräännyin. tässä minä vielä olen, vaikken haluaisi.

minulla ei ole ketään.
en jaksa kuunnella sitä joka minulle puhuu. joka käskee minun kuolla ja mädäntyä koska sen ansaitsen. tiedän että ansaitsen sen. minä olen kaikille pelkkä taakka. rasite. en ota apua vastaan mutta sitten itken välitunneilla. miksi minä enää edes olen täällä. olisi niin paljon parempi toisaalla.

minä ajattelin karata. lähtisin aamulla kouluun mutten menisikään kouluun vaan junalle. lähtisin jonnekin kauas, vaikka joensuuhun tai turkuun tai mihin vaan mistä minua ei löydettäisi. pakoilisin kunnes kuolisin. se olisi minulle oikein. minusta päästäisiin vihdoin eroon.

perhe kai hajoaa, taas.

miksi minä olen olemassa, miksen vain katoa kuin savu siniselle taivaalle